Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2021.
  Hei ja ihanaa keskikesää. Täällä Kotkan saariston leppoisessa tuulessa on pohdittu ja unelmoitu jo kunnolla joulukuisia häitä. Tältä meidän hääkonsepti näyttää nyt kun häihin on alle puoli vuotta. Hääkonsepti:  Rennot häät sellaisella budjetilla, ettei häitä varten täydy ottaa velkaa. Tärkeintä on, että paikalla olisivat kaikki tärkeimmät ihmiset. Vieraita: Kutsuttuja 58, joista suurin osa ystäviä. Lisäksi lähimmät perheenjäsenet, eli vanhemmat, isovanhemmat ja sisarukset puolisoineen. Suurin osa vieraista asuu monen sadan kilometrin päästä, joten on epävarmaa pääsevätkö kaikki tulemaan. Vieraissa 8 on lasta, joista kaksi vauvaikäistä. Ruoka: Pääruoka catering-palvelun kautta. Sulhasen puoli tekee itse kalapöytään antimet. Makeat: Kakun on luvannut tehdä sukuun kuuluva leipomoyrittäjä. Lisäksi ajatuksena on tehdä karkkibuffet. Nam.  Koristelu: Värikkäät, pääasiassa siniset viinilasit. Roosanpunaiset pöytäliinat. Yhteen sointuvia iloisia värejä. Lasisia kyntti...